Clas Ohlson tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden vuokrata laatikollisen tarkkaan valittuja joulutuotteita tästä päivästä lähtien. Clas Ohlson vuokraa jo ennestään työkaluja jäsenilleen.
Clas Ohlson vuokraa Club Clas -jäsenilleen valmiiksi pakattuja laatikoita täynnä joulukoristeita ja pientä joulupuuhaa 13.12. alkaen. Laatikoita voi vuokrata Kampin ja Kaivokadun myymälöistä Helsingissä.
–Koska joulukoristeita käytetään vain kerran vuodessa rajoitetun ajan, haluamme tarjota asiakkaillemme hyvän vaihtoehdon niin ympäristölle kuin lompakolle. Haluamme helpottaa elämää kaikenlaisissa kodeissa. Clas Ohlsonin joululaatikko onkin tarkoitettu kaikille, joilla ei ole ennestään kaapit täynnä joulukoristeita, jotka viettävät joulua eri tavalla, uudessa paikassa tai vaikkapa ensimmäistä kertaa, kertoo Carita Degerman, Clas Ohlsonin Commercial Manager.
Joululaatikossa on joulukynttelikkö, joulutähti, johon sisältyy lamppu, johto ja johdonsuoristin, pieni joulukuusi, valoketju, joulukuusenpalloja, joulutonttu sekä pientä joulupuuhaa. Joululaatikko sisältää myös pienen joululahjan Clas Ohlsonilta. Laatikon joulukoristevalikoima perustuu Clas Ohlsonin Club Clas -jäsenille syyskuussa tehtyyn tutkimukseen. Tutkimuksessa kysyttiin muun muassa, mitkä koristeet ovat tärkeimpiä jouluna.
-Vuokraamme jo nyt työkaluja Kaivokadun myymälässämme, ja tämä on meille uusi tapa tukea vastuullista elämäntapaa. Toivomme, että tämä testiprojekti kiinnostaa asiakkaitamme ja että moni saa joulutunnelman itselleen joululaatikon avulla, Degerman kertoo.
Joululaatikkoa voi vuokrata jouluaattoon asti hintaan 9,99 €. Joululaatikoita on saatavilla Kampin ja Kaivotalon myymälöissä rajoitettu määrä. Laatikot tulee palauttaa viimeistään 13.1.2020.