2020-02-27 07.00 CET

Clas Ohlson avasi Itiksen kauppakeskuksessa uudistetun ja asiakaslähtöisemmän myymälän

Clas Ohlsonin Itiksen kauppakeskuksessa sijaitseva myymälä on uudistettu asiakaslähtöisemmäksi ja päivitetty pohjaratkaisultaan viimeisimmän myymäläkonseptin mukaiseksi. Koko kauppakeskusta on vähitellen kohennettu ja Clas Ohlson on osaltaan mukana elävöittämässä Itiksen uutta ilmettä. Uudistuneen myymälän avajaisia on vietetty tänään torstaina 27.2. klo 9 alkaen.

Itiksen myymälä remontoitiin pääsääntöisesti sisäisen projekti- ja muutosryhmän voimin. Asiakkaita pystyttiin palvelemaan koko uudistamisprosessin ajan, sillä myymälä oli avoinna normaalisti remontin aikana. Pohjaratkaisua muutettiin avarammaksi samalla kun liiketila siirtyi hieman oikealle. Nyt myös myymälän varasto löytyy samasta tilasta, joka helpottaa päivittäistä työskentelyä.

Itiksen myymäläpäällikkö Fridolf Falck kertoo, mitä uudistuneella myymälällä on tarjota tutun tuotevalikoiman lisäksi:

”Olemme ottaneet huomioon paikallisen kysynnän, jotta tarjontamme vastaisi sitä mahdollisimman hyvin laajan tuotevalikoimamme puitteissa. Myymälässä on parempi pohjaratkaisu, joka vastaa myymäläkonseptiamme sekä palvelee entistä paremmin asiakkaitamme. Haluan toivottaa asiakkaamme tervetulleeksi uudistuneeseen Itiksen myymäläämme.”

Myymäläverkoston optimointi jatkuu

Clas Ohlson avaa myymälän Porvooseen huhtikuussa 2020. Kauppakeskus Lundissa sijaitseva kompakti myymälä tulee työllistämään 10 henkilöä. Täyden valikoiman myymälä sisältää kodin, elektroniikan, sähkön, pienraudan sekä vapaa-ajan tuotteita, ja tarjonta on suunniteltu erityisesti porvoolaisten tarpeisiin.

Valikko Kieli