Haluamme mahdollistaa kestävän elämäntyylin jokaisessa kodissa. Kestävyystyötämme ohjaa tieteeseen perustuva kunnianhimoinen tavoite. Työ perustuu planeettaan, ihmisiin ja yhteiskuntaan kohdistuvaan vaikutukseemme.
Maapallon resurssien käytön vähentämiseen tähtäävien tavoitteiden lisäksi meillä on selkeitä ja mitattavia kriteerejä siitä, miten Clas Ohlsonista tulee tyytyväisten työntekijöiden kestävä ja pitkäjänteinen työnantaja ja siitä, miten keskitymme jatkossakin lasten oikeuksiin selkeänä lasten oikeuksien suurlähettiläänä.
Kattavat kestävyystavoitteemme

Planeetta: Ilmastoneutraali ja täydellisessä kiertotaloudessa vuoteen 2045 mennessä
Haluamme toimintamme täydellisellä ja pitkäjänteisellä muutoksella myötävaikuttaa siihen, että emme ylitä planeetan kestokykyä erityisesti ilmastojalanjälkemme osalta.
Saavuttaaksemme kokonaisvaltaiset tavoitteemme ryhdymme toteuttamaan hankintaan, tuotteisiin, valikoimaan, viestintään, palveluun ja jälkimarkkinointiin liittyviä strategisia muutosohjelmia.
Osatavoitteinamme olemme päättäneet, että:
- Vähennämme CO2-päästöjämme 50 % suhteessa liikevaihtoomme vuoteen 2030 mennessä; absoluuttisina lukuina tämä merkitsee 20 %:n vähennystä.
- Muutosohjelmamme kahden ensimmäisen vuoden aikana toteamme mittauksin, että suunnitellut toimenpiteet toteutuvat, ja sen jälkeen mittaamme konkreettisia vähennyksiä koko arvoketjusta keräämiemme tietojen perusteella.
Tavoitteet koskevat koko arvoketjuamme (scope 1-3). Arvoketjuumme sisältyy kaikki tuotannosta ja kuljetuksista tuotteen ympäristövaikutuksiin asiakkaan käyttäessä sitä aina kierrätykseen saakka. Tavoitteet noudattavat Pariisin sopimuksen 1,5 celsiusasteen tavoitetta, jonka mukaan maailman päästöjen on puolituttava vuoteen 2030 mennessä ja oltava lähellä nollaa vuoteen 2050 mennessä.

Ihmiset: Olla kaikenlaisia koteja edustavien tyytyväisten työntekijöiden kestävä ja pitkäjänteinen työnantaja
Haluamme olla osallistava organisaatio, jossa vallitsee kaikkia koskeva täydellinen syrjintäkielto. Tavoitteemme on, että kaikille pitempään yhtiössä työskennelleille työntekijöille tarjotaan kokopäiväinen työsuhde.
- Vuoteen 2025 mennessä 15–20 prosenttia työntekijöistämme on peräisin toisesta maasta kuin siitä, missä heidän työpaikkansa sijaitsee (tänä vuonna 8 prosenttia).
- Kummankin sukupuolen osuus jokaisesta ammattiryhmästä on vähintään 40 prosenttia vuoteen 20/21 mennessä. Tänä vuonna naispuolisten esihenkilöiden osuus oli 35 (32) prosenttia.
- Terveysläsnäolo 96 (94) prosenttia v. 20/21. (94)

Yhteiskunta: Myötävaikuttaa siihen, että tulevat sukupolvet perivät oikeudenmukaisen ja hyvinvoivan yhteiskunnan – toiminta lastenoikeuksien suurlähettiläänä
Olemme jo muutaman vuoden ajan edistäneet lasten oikeuksia. Tämä liittyy suoraan jokaiseen kotiin tarkoittamaamme tarjoukseen sekä lasten oikeuteen kasvaa turvallisesti turvallisessa kodissa. Haluamme varmistaa lapsuuden, jossa ei ole väkivaltaa, ja joka tarjoaa mahdollisuuden koulutukseen.
Haluamme vahvistaa lasten oikeuksia mm. toimimalla yhteistyössä World Childhood Foundationin kanssa
- Haluamme saada aikaan pitkän aikavälin kestäviä parannuksia toimittajiemme keskuudessa ”vastuullisen hankintaohjelmamme” kautta jatkamalla yhteistyötämme Sedexin, Quizrrin ja Pelastakaa Lapset -järjestön kanssa
- Tuemme Clas Ohlson Foundationia
- Varmistamme täydellisen korruptiokiellon ja että liiketoiminnan etiikkaan kohdistuvia vaatimuksiamme noudatetaan.
Julkaisemme lähiaikoina lisätietoja uusista tavoitteistamme ja siitä, miten saavutamme ne.