Matkalla

Tiedämme, että maailma, jossa asiakkaamme tulevaisuudessa elävät, muuttaa pohjimmiltaan yritykseemme kohdistuvia odotuksia.

Kerromme näillä sivuilla vastuullisuustyöstämme, ja toivomme voivamme motivoida niin asiakkaita kuin työntekijöitä tulemaan mukaan yhteiselle matkallemme kohti kestävää kehitystä.

Clas Ohlsonin lasten oikeuksien eteen tekemä työ on saanut huomiota

Helmikuu 2017

The Boston Consulting Group ja Global Child Forum ovat julkaisseet tutkimuksen, joka selvittää pohjoismaiden 300 suurimman pörssiyhtiön lasten oikeuksien eteen tekemää työtä.

Maailmanlaajuiset keskiarvopisteet ovat 2,9, kun pohjoismaiden keskiarvo on 2,0. Clas Ohlson on kuitenkin niiden yritysten joukossa, jotka erottuvat raportissa myönteisesti. Clas Ohlson saa 7/9 pistettä ja sen kerrotaan olevan alansa johtavia yrityksiä.  

Lasten oikeudet ovat olleet meille tärkeitä jo pitkään, ja olemmekin työssämme keskittyneet lasten oikeuksiin. Onkin hauskaa nähdä että tämä työ huomioidaan, etenkin kun kyseessä on näinkin arvostettu tutkimus. Samalla näemme kuitenkin, että tällä saralla on vielä paljon työtä, etenkin koskien työtämme kiinalaisten siirtolaisperheiden parissa, sanoo Åsa Portnoff Sundström, Clas Ohlsonin vastuullisuusjohtaja. 

Lisää tietoa tutkimuksesta osoitteessa: http://www.globalchildforum.org/resources/childrens-rights-corporate-sector-nordic-region/